Blogi

Miksi korumuseo?

24.06.2020

Miksi korumuseo?

Taustaa Suomen koruhistoriasta

Suomalaisella korulla on vuosisatoja pitkä historia, joka on lähtöisin esihistorialliselta ajalta. Myöhemmin, historialliselta- ja keskiajalta lähtien, suomalaiseen kultasepäntyöhön vaikuttivat erityisesti hansakauppa ja katolinen kirkko. 1300-luvulla Turussa tiedetään työskennelleen ensimmäinen nimeltä tunnettu kultaseppä Petrus Aurifaber. Hänen leimaamansa ensimmäinen tunnettu koru on vuodelta 1371.

Vesilahdelta löydetty pronssinen kotkakoru todennäköisesti 600-800-luvuilta eli meroviikinkiajalta.
Kuva Museovirasto Reijo Hyvönen.

1500-luvun uskonpuhdistus merkitsi koruvalmistuksen vähenemistä, kun uskonnollisille, ”pakanallisille”, symboleille ei ollut enää tarvetta. Juhana-herttuan aika Suomessa 1556-1563 oli merkittävää myös kultasepäntyön kannalta. Juhanan puoliso Katariina Jagellonica hovineitoineen tilasi suuret määrät koruja Turun linnan hoviin. Suuri osa Katariinan koruista oli alkujaan peräisin Puolasta. Näiden vaikutus uusiin tilaustöihin ja korumuotiin on epäilemättä ollut suuri. Näin tyylivirtaukset Euroopasta levisivät myös kaukaiseen Suomeen ja renessanssin aikaan korutuotanto ja -muoti elivätkin Suomessa kukoistuskauttaan.

Renessanssikoruja Hans Holbeinin potrettimaalauksista. Kuva Wikimedia Common.

Tultaessa 1800-luvulle maamme korutuotanto oli yhteneväistä Ruotsin kanssa. Suomen sodan seurauksena 1808-09 Suomi siirtyi Venäjän vallan alle. Tämä näkyi pian myös korutuotannossa, jossa alkoi näkyä Pietarin vaikutus. 1800-luvun lopulla, biedermeiertyylin aikaan, venäläiset piirteet tulivat koruissa vallitseviksi. Myös suuri määrä nuoria miehiä muutti Pietariin kultasepän oppiin. Tätä Suomen kultasepäntyön merkittävää historiaa on filosofian tohtori Ulla Tillander-Godenhielm tehnyt laajasti tunnetuksi.

Alexander Tillanderin työhuone Pietarissa Bolshaia Morskaialla n.1900. Kuva kirjasta Jewels from Imperial St Petersburg, Ulla Tillander-Godenhielm.
Jääriipuksen luonospiirros Albert Holmströmin luonnoskirjasta. Korun suunnitteli Alma Pihl 1913. Kuva kirjasta Jewels from imperial St Petersburg, Ulla Tillander Godenhielm.

1900-luvun puolella sota-aika hiljensi alaa materiaalien puutteen vuoksi pariksi vuosikymmeneksi. 1950-luvulla suomalaisen designin kansainvälinen läpimurto, myös korumuotoilu, nousi uuteen kukoistukseen. Noista ajoista lähtien aina nykypäivään voimme olla ylpeitä suomalaisesta kultasepän- ja korutaiteen jatkumosta.

Riipus, Börje Rajalin 1970-luku. Kuva Börje Rajalinin arkisto.
Riipus, Paula Häiväoja 1960-70-luku. Kuva Kalevala Korun arkisto

Suomi ansaitsee korumuseonsa

Edellisen lyhyen katsauksen valossa voi tehdä johtopäätöksen, että suomalaisella korutaiteella on maassamme kunniakas historia ja kyseessä on huomattava taidekäsityön ala.

Satojen vuosien aikana maahamme on kerääntynyt suuri määrä eri aikakausia, tyylejä, tekniikoita ja materiaaleja edustavia koruja.  Näitä on sijoiteltu eri museoihin ja kokoelmiin. Tälle merkittävälle esineryhmälle ei tähän mennessä ole ollut paikkaa, josta keskitetysti löytäisi tietoa, kuvia, piirroksia, valmistustyökaluja ja tietysti itse koruja. Myös alan koulutuksesta on ollut vaikea saada käsiinsä tietoja.

Riipus Kukkiva muuri, Björn Weckström Lapponia 1965. Kuva Lapponia Jewelry.

Jo muutaman vuoden ajan Kellomuseo on järjestänyt kellosepän taidonnäytteiden rinnalla ansiokkaita näyttelyitä korujen saralta. ”Suomalainen koru” oli näistä ensimmäinen, alkaen huhtikuussa 2017, jatkuen lähes vuoden päivät. Näyttelyn suosio oli huikea. Siihen oli koottu edustava otos koruja Suomen itsenäisyyden ajalta. Kävijämäärä nousi noin 80 000:een ja on museon historian suurin.

Oman kokemukseni mukaan ensimmäiset koruaiheiset näyttelyt ja tapahtumat ovat tuoneet lisää eloa Kellomuseolle ja WeeGee talolle. Näyttelyiden oheistapahtumat mielenkiintoisine luentoineen, jossa on saanut tutustua legendaarisiin muotoilijoihin, tutkijoihin ja nuoremman polven tekijöihin, ovat olleet Korumuseon parasta antia ja luoneet kaivattua interaktiivisuutta alan harrastajien ja ammattilaisten välille. Juuri tällaiselle on selvästi kysyntää, koru kun koskettaa meistä jokaista jollain tavalla.

Korumuseosta ja tämän blogiosan yhteydestä voisi löytää paikkansa myös ”kansalaisten korutietopankki”. Se olisi foorumi, jossa löytyisi tietoa korujen materiaaleista, jalometalleista, pitoisuuksista, jalo- ja korukivistä, istutuksista, tekniikoista ym. Se voisi toimia myös matalan kynnyksen keskustelualustana alan ammattilaisten ja harrastajien välillä. Vuorovaikutuksen tuoma tietous lisäisi suomalaisen käsi- ja kultasepäntyön arvostusta ja auttaisi täten kuluttajaa tekemään järkeviä, eettisiä päätöksiä. Suuri yleisö näkee yleensä vain työn lopputuloksen. Kultaseppien ja korutaiteilijoiden työ on pimennossa. Se sisältää valtavan määrän osaamista eri asioista; muotoilusta, tekniikoista, tuotannosta, tyylihistoriasta, ilmaisusta, tarinan kertomisesta ym.  

Pfortzeimin korumuseo.

Euroopan huomattavin korumuseo sijaitsee Saksassa Pfortzheimissa. Vuonna 1961 perustetun museon kokoelma käsittää korutaiteen viiden vuosituhannen aikajanan. Kokoelmiin kuuluu mm. merkittävä antiikin korutaiteen kokoelma. Museo kuuluu jokaisen korukeräilijän ja -ystävän pyhiinvaelluskohteisiin.
Hollannissa toimii nykykoruihin keskittyvä Coda -museo, joka on perustettu 2004 Van Reekum -museon pohjalta. Se on erityisesti keskittynyt modernien korujen taltioimiseen ja esittämiseen. Muissa Euroopan maissa varsinaisia
korumuseoita ei ole, vaan korut on sijoitettu eri museoiden kokoelmiin, kuten meilläkin tähän asti.

Silver Wind with Golden Hearts Kaulakoru 2018. Chao-Hsien Kuo. Kuva Chao&Eero.
Kaulakoru Grand Spine, 2018 Eero Hintsanen. Kuva Lari Heikkilä

Olisi utopiaa, että Suomen kaikkien museoiden korut voitaisiin yhdistää saman katon alle. Esimerkiksi Suomen Kansallismuseon, Designmuseon ja Turun museokeskuksen ainutlaatuiset kokoelmat ovat huolella ja pitkällä suunnitelmallisuudella kartutettuja ja näin olkoon jatkossakin. Kuriositeettina mainittakoon, että Gösta Serlachiuksen taidesäätiö sai testamenttilahjoituksena Eric O.W. Ehrströmin ainutlaatuisen art nouveau -tyyliä edustavan koru- ja luonnoskokoelman.

Kaulakoru, Eric O.W. Ehrström. Serlachius Museot.
Korun luonnospiirros, Eric O.W. Ehrström. Serlachius Museot.

Suomessa on myös muita useita merkittäviä museo- ja yksityisiä korukokoelmia. Kuka tietää, jos joskus olisi aika sijoittaa laajemmin näitäkin esille, joko tilapäisesti tai pysyvästi. Miksei vaikka juuri Korumuseoon? Olisi harmillista, jos kerätyt aarteet jäisivät näkymättömiin keräilijän omiin kammioihin.  Parhaimmillaan näkisin Korumuseon roolin yhteistyön edistäjänä ja koordinoijana alan eri toimijoiden välillä.

Kansainvälistä yhteistyötä ei pidä unohtaa. Idän ja lännen vaikutusten värittämä koruhistoriammekin edellyttää toiminnassa korumuseolta eri maiden välisiä kontakteja ja yhteistyötä.

Tällaiselle on olemassa hyvät kontaktit pohjautuen Helena ja Lasse Pahlmanin yhteistyössä Designmuseon kanssa 2009 Suomen Kansallismuseossa järjestämään suuresti mieleen painuneeseen kansainväliseen korusymposiumiin, jossa oli vierailevia luennoitsijoita useista Euroopan maista. 

Suomalainen koru ansaitsee museon – kodin – jo olemassa olevalle materiaalille, kohtaamisille ja näyttelyille.

Mari Wilenius

Helsingissä 22.6.2020

 

 

Taiteen Edistämiskeskus TAIKE on tukenut blogin kirjoittajaa.