Yllätys kello- ja kultaliikkeessä

Sain ensimmäisen kelloni 13-vuotiaana, taisi olla vuosi 1979. Kello tuli täydellisenä yllätyksenä, koska isäni oli sanonut, että menisin käymään paikallisessa kello – ja kultaliikkeessä. Siellä olisi jotain, mitä minun piti hakea. Jännittyneenä menin tyttökaverini kanssa liikkeeseen ja sanoin myyjälle nimeni: riemuni oli sanoinkuvaamaton, kun yllätys paljastui…kello oli leijona-merkkinen naistenkello ja se säilyi minulla monta vuotta. Kello oli tosi rakas ja vieläkin minua harmittaa sen häviäminen: se tapahtui jossain musiikkijuhlilla. Yritimme sitä kaveriporukassa etsiä, mutta ei se löytynyt. Itkin surusta. Kelloon liittyi lämpimiä muistoja, vieläkin muistan sen hetken siellä liikkeessä.

Tätä nykyä minulla ei ole kelloa ranteessa, katson aikaa kännykästä. Aika on rajallista ja sekunnit ja minuutit menevät vauhdilla.

Anonyymi