Menu
Kellot kiinnostavat minua henkilökohtaisesta syystä. Äidin puolen isoisäni oli oppipoika-kisälli -tietä edennyt lahtelainen kulta- ja kelloseppämestari Arvi Kallio. Taitava käsistään. Hän perusti vuonna 1905 Lahteen oman kultasepänliikkeen. Sen yhteydessä oli vielä minun nuoruudessani viisi kultaseppää työllistänyt työpaja, jossa koulupoikana notkuin seuraamassa taitavien kultaseppien työtä. Lyötiin lusikoita, valmistettiin kaikenlaisia, mitaleita ym. sekä kaiverrettiin lahjaesineitä.
Meillä on vieläkin perheessä tarjoiluvateja, joissa on keskellä kohouma. Ne ovat kaiverrettuja, mutta jääneet noutamatta. Kaiverrus on peitetty irto-osalla. Eihän niitä enää myydä voinut, joten ne jäivät omaan käyttöön.
Isoisä kävi autonomian aikana kerran pari vuodessa Pietarissa hankkimassa tarvitsemiaan metalleja ja jalokiviä. Mennessä mukana oli laukullinen seteleitä ja tullessa niillä ostetut materiaalit. Turvana oli ladattu pistooli. Liike lopetettiin isoisän kuoltua 1960-luvulla.
Minulle kulkeutui joitain isoisän työvälineitä. En niitä enää käytä, joten lahjoitin ne ja joitain muitakin tavaroita Kellomuseolle. Siellä ne ovat ansaitsemassaan hoidossa ja turvassa.
Varmaan isoisänikin peruja minua kiinnostavat Pietarin uskomattoman taitavat suomalaiset kultasepät. Olen hankkinut aiheesta paljon kirjallisuutta ja tutustunut arvostettuun Fabergé-asiantuntijaan Ulla Tillander-Godenhielmiin sekä myös kirjoittanut teemasta useita artikkeleja eri lehtiin. Oheistan kuvani Fabergén jäljillä Pietarin Bolsaja Morskajalla. Nyt sinne ei ikävä kyllä enää ole mitään asiaa.
Olin Lahdessa monessa mukana. Töissä Rautessa tuotantojohtajana ja useiden yhdistysten aktiivi. Jouduin myös silloisen TKK:n Lahden toimiston Hesasta käsin toimivana esimiehenä mukaan mm. ammattikorkeakoulun kokoonjuoksemiseen sen johtokunnassa. Aalto sitten lopetti koko toimiston, mitä suren.
Olen edelleen Päijät-Hämeen tutkimusseuran kutsuttu työjäsen. Yritän hoitaa sitäkin tehtävääni kirjoittamalla Lahti-aiheisia juttuja.
Polion sotien välissä rampauttama isäni, juristi Toivo Kauppinen-Topias, joutui ryhtymään kirjailijaksi. Hän muuten kirjotti minulle museonne kokoelmissa olevan kirjan Ihmeellinen taskukello. Sen kansilehdelle hän on kirjoittanut ”Tämä juttu syntyi juttelusta 3-vuotiaan Veijon kanssa”. Taustalla on tietenkin kelloseppä-isoisäni.
Muistan myös Lahdessa surrun suuresti hyvässä maineessa olleen kelloseppäkoulun taannoista menetystä, kun se päätettiin riistää Lahdelta. Oltiin tosi vihaisia. Asialle ei vain voitu mitään.
Lahti on minulle edelleen tuttu ja läheinen kaupunki, jossa en eksy.
Veijo Kauppinen
