Sekuntiheilurikello

Muistan lapsena isäni kiellot, ettei saanut leikkiä liian lähellä sekuntiheiluriakelloa. En sen enempää silloin osannut miettiä, mikä on sekuntiheiluri, minusta se näytti vain suurelta kellolta, joka oli lasikaapissa. Joskus isä saattoi innostua puhumaan minulle sadasosasekunnin virheestä tai millin tuhannesosista. Ne eivät minua silloin kiinnostaneet, enhän niitä omasta viivoittimestani pystynyt näkemään ja isän mikrometriin en saanut koskea. 

Lahden kelloseppäkoulussa valmistettiin myös toinen samanlainen sekuntiheiluri, joka isän kertoman mukaan lahjoitettiin Lahden kaupungin talolle. Isäni oli yksi kolmesta tämän kellon valmistajasta. Hänen itselleen vuonna 1955 valmistaman sekuntiheilurikellon mustavalkoisessa työkuvassa ja -selosteessa on seuraavat tiedot: Sekuntiheilurin valmistus on kestänyt 1550 tuntia. Sen valmisti kelloseppäopiskelija Eero Miikkulainen, arvosanalla kiitettävä. Sekuntiheiluri on rakennettu Graham -käynnillä ja heiluri on invar metallitaosta, lämpötasauslaitteilla. Sekuntiheilurin käyntilaite on rakennettu 1/100 millimetrin tarkkuudella ja kellossa voi tulla kysymykseen vain kahden sekunnin virhe vuodessa. 

Isä piti aina huolta, että kellon puntti ei saanut mennä ”maahan” eli sekuntiheilurikaapin pohjalle. Kelloa piti muistaa vetää ajoissa, se jäi minulle lapsuudesta mieleen. En tiennyt, miksi kello ei saanut pysähtyä. Kun isäni parikymmentävuotta sitten menehtyi, suuri invar -metallipuntti laskeutui alas, eikä kellosepän vaimo saanut kelloa enää käyntiin. Ehkä isäni tiesi, että kellon pysähtyessä, sitä on vaikea tai jopa mahdotonta käynnistää uudelleen. Kello on edelleen lapsuudenkodissani, kammarin seinällä. 

Miten sitten tätä kelloharvinaisuutta lähtisi kuvailemaan? Ehkäpä lukijoiden joukossa on harrastajia, jotka osaisivat sen paljon minua paremmin. Ehkä joku ihmettelee sekuntiheilurikellon virhemarginaalia – miten vain kahden sekunnin virhe voisi olla ollut viisikymmenluvulla mahdollinen. Ehkä joku ajattelee, että onpas siinä suuri ja epäkäytännöllinen rumilus. Näitä ja paljon muuta, olen itsekin ajatellut. Uskon kyllä, että kello on tarkkaan syynätty opettajien toimesta arviointivaiheessa ja, että sen käynti oikeasti on ollut sekunnintarkkaa, vaikkei ihan raekellon vertaista. Mutta sitten mietin, mitä sekunneilla on elämässä merkitystä? Mitä aika oikeasti tarkoittaa? Voisiko aika olla vasta sitten tärkeää, kun ihminen pysähtyy miettimään sen kulumista, tai kulumattomuutta. Onko aika oikeasti tärkeää, vasta sitten, kun se pysähtyy? Mietin, onkohan isäni minun ajassani mukana, niin kauan kuin ajattelen häntä, vai niin kauan kuin näen auringonsäteiden osuvan mahonkisen kellokaapin reunaan. Enkä edes pidä tuosta väristä ja silti se on niin kaunis. 

Maailma on muuttunut, eikä kodeissa enää pidetä kelloja seinillä, saati näin isoa sekuntiheilurikelloa. Joskus mietin, mikähän on tämän isäni suuritöisen elämäntyön kohtalo. On sääli nähdä sen pölyttyvän lapsuudenkodissani vuodesta toiseen hyödyttömänä, mutta niin rakkaana. Joskus ajattelen, että olisi mukava saada mahdollisuus puhaltaa henkiin tämä erikoinen, arvostusta herättävä ajannäyttäjä, mutta tämän alan erikoisosaajia on harvassa, aivan kuten itse sekuntiheilureitakin

Seija Vanhatalo