Salakuljetettu kello

Hiukan alle rippikouluiässä ollessani sain ensimmäisen rannekellon – miesten rannekellon. Tuolloin elettiin 1960-luvun alkuvuosia Tampereen Kalevassa. Tarkkaan en muista miten talon muilla pojilla kello oli ranteessa. Arvelen, ettei se kuitenkaan monella ollut. Elettiin vielä sodanjälkeistä niukkuuden aikaa, kellojen maahantuonti oli varsin vähäistä ja hinnat työläisperheiden lapsille korkealla.

Samassa kerrostalossa, jossa perheemme asui, asui myös eräs vanhempi mies. Joku taisi kertoa hänen olleen entinen merimies. Mies teki kaikenlaista verottajilta piilossa olevaa pikkukauppaa. Kelloja hänellä myös kauppasi, uusia ja vanhoja. Teki niillä myös vaihtokauppaa. Myynnissä oli kuulemma salakuljetettuja kelloja. Suurin osa Tampereella tuon ajan salakuljetuskelloista taisi olla juuri Leijona –merkkisiä. Isäni osti häneltä Leijona merkkisen käytetyn miesten kellon. Valitettavasti en saanut koskaan tietää kellon hintaa tai oliko se jonkin vaihtokaupan tulos. Myöhemmin opin tietämään kellon kaliperin. Se oli aikansa yleisin AS-1130. Kello pysyi ranteessani ehjänä ja palveli muutamia vuosia kunnes sain rippilahjaksi uuden, oikein kaupasta ostetun teräskuorisen Novus rannekellon. Niiden maahantuojana toimi silloin ja vielä 2000-luvun alkuvuosille saakka tamperelainen kelloseppä, tukkukauppias Jorma Nieminen.

Molemmat kellot ovat edelleen tallella.  Aikanaan Leijona kellosta viilasin rannekeosat pois ja kromipinnan myös pois. Solmiopidikkeen nupista tuli kuoreen sopiva kahva ja kello sai taskukellon ilmeen. Kello palveli sen jälkeen ensimmäisen autoni – kuplavolkkarin kellona. Novus kellon kohtalona oli siirtyä ranteesta työpöydälle. Sen kanssa harjoittelin kellojen purkamista ja kokoamista. Ihme kyllä, kello on edelleen käyntikuntoinen joskin luulen, ettei se enää läpäise kellosepän tarkastusta hyvänä kellona. Purkamiset ja kokoamiset ovat jälkensä jättäneet.

Anonyymi