Puku, polkupyörä ja kello

Kun olin nuori, oli siihen aikaan nuoren miehen tavoite saada puku, polkupyörä ja kello, vähän samaan tapaan kuin nykyään hyvä auto. Suunnilleen saman verran työtä siihen aikaan piti niiden eteen tehdä. Oma kello taisi olla ensimmäisiä hankintoja kun olin jo ”itsellinen”, ettei enää tarvinnut vanhempia ja pikkusiskoa elättää. En muista, minkä merkkinen oli, Leijona ehkäpä. Taisi olla parikymmentä vuotta se sama kello, kunnes työmaalla särkyi. Jossain lipaston pohjalla se vanha pyöri kauan, mutta lie jo hukkunut. Nykyäänhän nuorilla ei kaikilla ole kelloja kun kännykästä näkee ajan. Itse en ole kellosta oppinut luopumaan. Sinällään se ei enää ole niin iso asia kuin ennen, halpa käyttöesine vain.

Taisto Heikkinen