Ompelukoneen öljyllä terästetty herätyskello

Ensimmäinen kelloni, jonka muistan, oli iso herätyskello, jonka äänikin oli kuin kaappikellolla. En ole ihan varma, kuinka vanha olin, mutta ehkä neljän tai viiden vanha. Sain kellon, koska se ei ollut enää kovin luotettava ja saattoi joskus pysähtyä aivan kokonaankin.

Vaarini antoi sen ilmeisesti vain teknisten harrastusten kohteeksi (katso mitä se on syönyt), mutta lopputulos oli aika hauska. Ensimmäinen asia, jonka opin oli, että kellon vetoruuveissa on vasenkätiset kierteet. Kun takakansi lopulta aukeni, oli vastassa kovin paljon mielenkiintoisia vipstaakeja.

Aikani sitä sitten tutkiskelin ja ihmettelin ja pikkuhiljaa alkoi perimmäinen toiminta-ajatus selvitä. Kellon sisälle oli aikojen kuluessa joutunut melkoinen määrä kaikenlaista sinne kuulumatonta tavaraa, mm. sahanpurua. Vaarini oli puuseppä, joten sahanpurua oli vähän siellä sun täällä, tai olisiko kello joskus ollut verstaalla käytössä.

Monta päivää sitä kelloa putsasin ja tutkin, välillä kokeilin toimiiko. Yhtenä päivänä menin sitten mummon luo ja pyysin Singer-öljyä. Tiesin, että sitä on ompelukoneen laatikossa. Mummo sitä ensin vähän ihmetteli, mutta lopulta kuitenkin antoi.

Sitä öljyä sitten tiputtelin oikeaksi katsomiini paikkoihin ja ihme ja kumma, kellon ääni muuttui heti. Ei enää kuulunut krahinoita vaan hillitty tik tak. Olin jo aiemmin huomannut kellon takana vivun, jonka kohdalla luki +/-. Olinpa jopa päätellyt, että siitä sai kellon käymään tiuhempaan ja harvempaan.

Aikani kun säätelin, alkoi kello käydä samaan tahtiin auringon kanssa, joka vielä vaarin taskunauriista varmistettiin. Kun kerran kello olikin kunnossa, ei se enää pikkupojan leluksi joutanutkaan, vaan nostettiin takaisin piirongin päälle.

Kauan se siinä piirongin päällä ja muutamassa muussakin paikassa aikaa toimitti, mutta aikanaan sitten meni vetojousi poikki. Mummo vielä vuosikymmeniä myöhemmin muisti kellon tarinan ja Singer-öljyn hakemisen.

Teppo Vanamo