Mestarin opissa

Kultaseppien koulutus on ammentanut elinvoimansa käsityöläisten ammattikuntaperinteestä. Siinä oppipoika otettiin tavallaan perheenjäseneksi. Oppipoika asui mestarin taloudessa ja osallistui työpajassa tehtävien aputöiden lisäksi perheen kotitalous- ja karjanhoitotöihin. Verstaassa oppipojat joutuivat tekemään likaisimmat ja vähiten taitoa vaativat työt, kuten hopeaesineiden hiomisen hohkakivellä ja hiilelllä sekä sahaus-, ketjunjuotos- ja takomistyöt. Neljästä kuuteen vuotta kestävä oppiaika oli muiden käsityöammattien oppiaikaa pidempi. Suurin osa oppilaista sai aikanaan kisällikirjan ja lähti kisällivaellukselle hakemaan lisäoppia muiden mestarien verstaista aina ulkoimailta saakka.

Ammattikuntalaitoksen lakkauttaminen vuonna 1861 ja samaan aikaan alkanut teollistuminen toivat muutoksia käsityöläisten koulutukseen ja työsuhteisiin. Koska koulumuotoista opetusta ei ollut, mestarit ottivat edelleenkin oppipoikia, mutta aiempi patriarkaalinen yhteiselämä muuttui työnantajan ja työntekijän väliseksi palkkasuhteeksi. Työ- ja oppisuhteita koskevan lainsäädännön myötä työpajoissa tapahtuva koulutus muuttui 1900-luvun alkupuolella oppisopimuskoulutukseksi.

Lähde: Esko Timonen, Suomalainen koru