Lahja kellosepänliikkeestä

Olen suuren ikäluokan lapsi, pari vuotta sodan jälkeen syntynyt. Lapsille ei tavallisessa työläiskodissa voitu ylellisyystavaroita ostaa; rahat menivät päivittäiseen elämiseen 50-luvun alussa.

Suuri haaveeni oli saada kello ennen kouluun ensimmäiselle luokalle menoa. Haaveeni lähti paljolti siitä, että leikkitoverini Sinikan perhe oli perustanut kellosepänliikkeen, koska perheen isä oli sodassa menettäneen jalkansa takia koulutettu uuteen ammattiin kellosepäksi. Hänenhän oli vaikea ajatella maanviljelijän ammattia.

Ihailin aina kelloja ja koruja käydessäni Sinikan kanssa heidän liikkeessään. Ystäväni vanhemmat tiesivät haaveestani ja antoivat aina vuoden alussa sveitsiläisen alppimaisemakalenterin kellotehtaasta.

Liikkeellä alkoi mennä taitavan kellosepän ansiosta hyvin ja niinpä me tytöt saimme aina silloin tällöin pieniä avustustöitä hopean kiillottamisessa ja siivouksessa ym. liikkeessä.

Ja sitten ensimmäisen luokan jouluna sain palkaksi ”työstäni” punaisella nahkarannekkeella varustetun pikkutytölle sopivan Leijona-kellon. Se on ikimuistoista.

PS. Valitettavasti kelloa ei enää löydy. Se on vuosikymmenien saatossa laitettu niin hyvään paikkaan, että saattaa jossakin perusteellisessa muutossa putkahtaa esiin.

Anonyymi