Kultaseppänä Suomessa

Kultasepänalan ammatit ovat aina vaatineet pitkän ja monipuolisen koulutuksen. Siitä huolimatta suoritetut tukinnot ja opinnäytteet ovat, kuten akateemikko Bertel Gardberg toteaa Kultaseppäkoulun 50-vuotishistoriikissa “vasta valmistautumista siihen mitä tuleman pitää”.

Ensimmäiset kultasepät tulivat hansakaupan mukana Turkuun 1300-luvun loppupuolella. Viipuri sai ensimmäiset kultaseppänsä seuraavalla vuosisadalla.  1500-luvulla kultaseppiä oli jo Helsingissä, Raumalla, Porissa, Tammisaaressa ja Porvoossa. Ruotsin vallan aikana vuoteen 1809 asti suomalaiset kultasepät pitivät läheistä yhteyttä Tukholman kultaseppien ammattikuntaan. 

Autonomian aikana (1809-1917) kultasepänalan painopiste siirtyi Turusta Helsinkiin ja suunnannäyttäjäksi tuli Venäjän keisarikunnan pääkaupunki Pietari, jossa työskenteli 1800-luvun puolivälin paikkeilla yli 500 suomalaista kulta- ja hopea-alan työntekijää. Osa heistä oli mestareita, suurin osa kisällejä ja oppipoikia. Autonomian aikana alkoi myös suomalaisen korun ensimmäinen nousukausi. Sen johtohahmoina olivat Nyköpingissä Ruotsissa syntynyt Roland Mellin (1803-1871) ja hänen poikansa Otto Roland Mellin (1834-1904), jotka loivat Helsingissä näyttävän uran taitavina kultaseppinä, yrittäjinä ja yhteiskunnallisina vaikuttajina. 1905 perustettu Suomen Kultaeppien Liitto ryhtyi tarmokkaasti ajamaan kultaseppien yhteistyötä ja alan koulutuksen kehittämistä.

Hyväksi todettu vuosisatainen mestari-oppipoika -koulutus sai rinnalleen 1900-luvulla ripauksen taideteollista kuorrutusta, mutta pysyi tiukasti ammattikunnan käsissä aina 1970-luvulle saakka, jolloin vanhojen mestareiden ote vähitellen herposi ja koulutus mukautui yleiseen käsi- ja taideteollisuuden koulutuksen valtavirtaan.

 Lähde: Esko Timonen, Suomalainen koru