Muisto kelloseppä-enolta

Sain ensimmäisen kelloni vuonna 1959, kun pääsin kansakoulun toiselle luokalle. Enoni oli kelloseppä ja tämä oli hänen tapansa palkita ja kannustaa minua – ja todennäköisesti muitakin suvun lapsia samalla tavalla. Kello oli aivan uusi. Siinä oli punainen nahkaranneke, sen muistan tarkkaan. Muistelen, että kello olisi ollut Leijona –merkkinen ja kultadubleeta. Se sana on jäänyt mieleeni, mutta aivan varma en ole. Olin minä hyvin iloinen kellostani. Ei kaikilla luokkatovereillani sellaista suinkaan ollut. Ei kello kuitenkaan mikään ylpeyden aihe. Se liittyi niin luontevasti enoon ja on edelleenkin yksi häneen liittyvistä hyvistä muistoista.

Olen aina pitänyt kelloista. Minulla on ollut hyviä kelloja ja niiden joukossa aina suosikkini. Jopa aivan ensimmäinen muistikuvani liittyy kelloihin ja kellosepänliikkeeseen, sillä isoisänikin oli kelloseppä.

Kun ensimmäinen kelloni meni rikki, enoni vaihtoi sen uuteen, samoin seuraavan, joten ensimmäistä kelloani ei valitettavasti enää ole.

Anonyymi