Kouluun ilman saattajaa

Sain ensimmäisen oman kellon kun aloitin ala-asteen 7-vuotiaana vuonna 1986. Sain kellon vanhemmiltani lahjaksi, koska oli tarkoitus, että alkaisin kulkemaan kouluun ilman saattajaa. Tällöinhän oli oltava selvillä ajan kulusta, jottei myöhästyisi tunnilta. Kyseessä oli Leijona-merkkinen lastenkello, jossa oli kellotaulussa selkeät numerot (ja tietysti pieni leijona –logo) sekä vaaleanpunainen nahkaranneke. Oman kellon saaminen oli minulle iso asia, sillä se todisti, etten ollut enää pikkulapsi, vaan kuuluin isompien joukkoon. Muistan elävästi, että kävellessäni käytävää pitkin lastenhuoneeseen oma kello ensi kertaa ranteessa, tunsin itseni suorastaan aikuiseksi!

Käytännössä kesti jonkin aikaa, että opin katsomaan kelloa. Jompikumpi vanhemmistani piirsi minulle kortteja, joista näkyi, missä asennossa viisarit ovat silloin, kun piti olla koulun pihalla, ja silloin kun koulu alkaa. Kuljetin kortteja taskussa kunnes opin katsomaan kelloa. Ensimmäinen kelloni oli minulla vuosikausia. Ilmeisesti se hajosi jossakin vaiheessa, sillä meidän perheessä ei osteltu uusia tavaroita, jos vanha oli vielä käyttökelpoinen. En kyllä muista, mikä vika kelloon tuli. Seuraavat kellot eivät olleet yhtä merkityksellisiä, vaikka muistan nekin. En tiedä, missä ensimmäinen kelloni nyt on, mutta muistan, että säilytin sitä pitkään. Liekö joku sittemmin heittänyt sen pois. 

Anonyymi