Kello löytyi hanskasta

Olimme 15 – ja 17-vuotiaita kun kihlauduimme.

Minulla ei koskaan aiemmin ollut omaa kelloa ja kaiketi tästä syystä kaverini ostikin minulle kihlajaislahjaksi rannekellon. Kellosta muodostui sittemmin oikea murheenkryyni, sillä se pysähteli tavan takaa eikä edes kelloseppä saanut sitä takuuaikana kuntoon.

Eräänä päivänä kultani sitten palasi kelloliikkeestä uusi kaunis kello mukanaan.

Tämä Certina- kelloni kävi aikaa kuin ajatus, kunhan muisti sen vetää.

Pidin kelloa aina ranteessani työssä ollessani ja ompelimossa kun olin, päätin sitten kerran 10–15 vuoden jälkeen kysäistä kaupungissa käydessäni kellosepältä, kannattaako kelloani puhdistaa.

Kelloseppä katsoi minua vähän hölmistyneen näköisenä todeten, että kellon kuoret ovat jo niin arvokkaat että taatusti kannattaa ja merkkikin on hyvä. Hän näytti minulle kellostani siinä olevat kullanmerkit.

Kotona kysäisin mieheltäni muistaako hän vielä mitä kelloni maksoi?

Sain vastauksen ettei muista, mutta hiton kallis se oli.

Kului vuosikymmeniä ja kelloni raksutti aikaa väsymättä. Nostin mieheni apuna lämminvesivaraajaa autostamme ja laitoin käteeni näppylähanskat, ettei ote lipeä.

Heitin sitten hanskat auton perässä olevaan työkalulaatikkoon. Seuraavana päivänä aloin kaivata kelloani. Sitä haettiin kissojen ja koirien kanssa. Muistin kuitenkin, että eilen se oli vielä kädessäni.

Kelasin, mitä päivän aikana olin tehnyt ja säikähdin, sillä olin säkittänyt tilkkuja ym. ja säkit oli viety kaatopaikkalavaan. Mieheni lähti heti katsomaan, oliko säkit vielä siellä ja kuinka ollakaan lava oli tyhjennetty edellisenpäivän iltana. Soittelin jäteyrittäjälle, joka lupasikin että katsellaan jos osuu silmiin. Soitin myös vakuutusyhtiööni ja kelloliikkeeseen kysellen kellon silloista arvoa.

Kuulin että ihan vastaavaa ei enää ole, eli kelloa ei saa vedettävänä versiona ja että kellon arvo on yli 10 000 mk. Vakuutusyhtiöstä luvattiin että laittavat minulle korvauspaperit, jotka sitten täyttelen.

Kelloa etsittiin ja maailmani oli järkkynyt, ei pelkästään kelloni arvon vuoksi vaan syystä, mikä valtava tunnearvo kellooni kätkeytyi. En saanut edes oikein nukuttuakaan. Ei päivääkään ettemme olisi etsineet kelloani tuloksetta.

Posti toi sitten paperit vakuutusyhtiöstä, joita aloin täytellä. Ovi kolahti ja kultani tuli sisälle. Ilme oli salaperäinen, kun hän kysyi: arvaa mikä minulla on? Spontaanisti laukaisin, että oot löytänyt sen kellon.

Hän aukaisi kouransa ja siinä se oli – ihana rakas kelloni ihan ehjänä. Kelloni oli löytynyt näppylähanskan sisältä auton säilytyslaatikosta. Kellossa oli metalliranneke, joka oli jotenkin pyörähtänyt ja kello luisti hanskoja ottaessani hanskan sisälle.

Soitin oitis vakuutusyhtiöön ja kerroin stoorin kellon ihmeellisestä löytymisestä. Vakuutusvirkailija oli iloinen puolestani.  Hän totesi, ettei tämä työpäivä olisi paremmin voinut alkaa. Hän iloitsi minun puolestani sillä uudessa kellossa ei olisi ollut sitä tunnearvoa.

Ihmeitten aika ei ole ohitse.

Anonyymi