Menu
Ammattiopin saamiseen ja sitä kautta elämässä omin voimin pärjäämiseen ovat aina vaikuttaneet suuresti ihmisen ominaisuudet ja kyky selviytyä tuottavassa työssä. Vajaakuntoiset ihmiset eivät ole koskaan muodostaneet mitään yhtenäistä ryhmää, vaan esimerkiksi 1800-luvun loppupuolella varakkaan perheen sairaalla lapsella oli erilaiset mahdollisuudet elämässään kuin köyhempään väestönosaan kuuluvalla. Varakkaiden osuus väestöstä oli pieni ja valtaosa vammaisista oli köyhää maaseudun väkeä, jotka parhaimmillaan saivat tehdä kotitilallaan kykyjensä mukaisia askareita. Vammaisten huolto oli 1800-luvun lopulle asti osa köyhäinhoitoa ja monien kohtalona oli elää vaivaishoidon varassa.
Väestön yleinen koulutustaso oli vaatimaton, mutta sairaiden mahdollisuudet koulutukseen olivat lähes olemattomat. Vammaisten yhteiskunnallisen aseman ja heidän elämänlaatunsa kohottamisessa on ammattikoulutus ollut avainasemassa. Suomen historiassa on ollut aikoja, jolloin kansaa ovat kohdanneet erityisen suuret vaikeudet ja joiden tuloksena vammaisten määrä on nopeasti noussut. Tällaisia olivat polioepidemia 1930-luvulla ja erityisesti sodat, joissa vammautui monia työikäisiä ihmisiä.
Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liitto aloitti ensimmäisenä organisaationa Suomessa ammattikoulutuksen sotainvalideille. Koulutus käynnistyi toukokuussa 1940 toipilaskodeissa Westendissä, Espoossa ja Kauniaisissa. Oppia sai puun kiillotus- ja värityskurssilla sekä puusepän, maalarin ja kellosepän kursseilla. Lisäksi Westendissä oli kirjanpito-, matematiikka- ja konekirjoituskurssit. Kauniaisten kursseilla oppia sai erilaisissa kouluaineissa, kuten laskennossa, kirjanpidossa ja ruotsin kielessä. Toipilaskodit lopetettiin neljän kuukauden kuluttua, mutta niiden lisäksi liitto kustansi ja järjesti muita kursseja sotainvalideille kouluttaen lähes kuuttasataa sotainvalidia.
Kesäkuussa 1940 sosiaaliministeriö perusti Invalidisäätiön, jonka tehtävänä oli lähinnä sotainvalidien huoltotyön kehittäminen. Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liitto ja Invalidisäätiö perustivat ja rakensivat yhdessä Westendiin ensimmäisen invalidien ammattikoulun, joka sai ensimmäiset oppilaansa 1942, jolloin sotainvalidien kelloseppäkurssin 19 oppilasta siirtyivät uusiin tiloihin jatkamaan opintojaan. Koulun opetusohjelmaan valittiin aloja, joilla invalideilla oli hyvät fyysiset mahdollisuudet työskennellä ja joilta puuttui työvoimaa. Uudessa koulussa aloittivat myös metallialan-, puutyöalan- ja puutarha-alan ammattikurssit. Juhlallisissa avajaisissa 3.9.1942 koulu sai vieraakseen muun muassa presidentti Risto Rytin puolisoineen.
Toisen maailmansodan aikana 1939-1945 Suomi eli eräänlaista poikkeustilaa. Ammattikurssit olivat lyhyitä, kuuden tai kahdeksan kuukauden mittaisia, mutta työpäivät olivat pitkiä. Raskaan työtahdin mahdollistivat koulun toimiminen sisäoppilaitoksena ja oppilaiden suuri motivaatio. Säännöstely vaikeutti materiaalien ja opetusvälineiden saamista. Oppilaitoksen toimintaa rahoitettiin myös siellä valmistettujen tuotteiden myynnillä. Oppilastöiden ensisijainen tarkoitus oli opetuksellinen, mutta koulussa pyrittiin myös kehittämään tuotteita, joilla olisi kysyntää ja joita pystyttäisiin valmistamaan suuria sarjoja. Kellosepät korjasivat asiakkaiden kelloja ja valmistivat tarkkuuskelloja.
Vuonna 1945 keskeytettiin kelloseppien koulutus, koska oli vaarana, etteivät uudet kellosepät enää työllistyisi, koska tähän ammattiin sotainvalideja oli koulutettu jo yli 150 ja Lahteen vuonna 1944 perustetusta Kelloseppäkoulusta alkoi myös valmistua kelloseppiä. Rauhan palattua Westendin koulutus saattoi hiljalleen suuntautua siviili-invalidien ammattikoulutukseen. Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liitto perusti pian myös muita oppilaitoksia Suomeen: Nuuksion Kolmirantaan, Järvenpäähän (1948) ja Sulkavalle.
1950-luvun alussa kelloseppien koulutus käynnistettiin uudelleen, tällä kertaa Järvenpäässä. Koulutus oli nyt kolmivuotinen, mutta uutta kurssia ei aloitettu joka vuosi työtilanteesta johtuen. Sotainvalidien ja sotaorpojen osuus oppilaskunnasta väheni nopeasti 1950-luvun alkupuolella ja opetus keskittyi kokonaan siviili-invalidien opettamiseen. Vuonna 1962 invalidihuoltolain muutos antoi mahdollisuuden erityisammattikouluille ottaa vammattomia oppilaita muuten tyhjiksi jääville paikoille. Elokuussa 1991 Järvenpään koulu sai uuden nimen: Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus. Vuonna 2014 koulutuskeskuksen nimi muuttui Validia ammattiopistoksi. Viimeiset kellosepät valmistuivat koulusta vuonna 2016. Nykyään kelloseppiä valmistuu Kelloseppäkoulussa Leppävaarassa.
Lähde: Suomen kellomuseo
