HENGISSÄ! Isän kadonnut kello

17.10.1979

Isä kuoli rakkaan harrastuksensa kalastuksen parissa sairauskohtaukseen. Hänen kellonsa on ollut ranteessa näin ollen viimeistä kertaa.

Kello ehti palvella isääni noin 13 vuotta. Se lienee hankittu vuosien 1966-67 tienoolla. Ensimmäinen jälki siitä on vanhempieni kihlajaisten aikoihin otetuissa valokuvissa vuonna 1967.

Kuvista ei pysty päättelemään kellon merkkiä. Mieleeni oli kuitenkin jäänyt kellotaulusta sanat Swiss Made.

Olin isän kuollessa 9-vuotias.

Muistan vielä koulupäivän jälkeisen matkan sairaalaan ja lopullisen vahvistuksen. Muistan saman illan synkät hetket sukulaisperheessä isän veljen luona. Hänen lompakko, rahat ja kellonsa olivat kuivumassa olohuoneessa. Koska kuolema yllätti veden varassa, ne ehtivät kastua pintavedessä ennen avunsaamista.

Ihmisiä tuli surunvalittelujen ja osanottojen kera.

Lopulta lähdimme kotiin. Kaikkialla oli kylmää ja pimeää.

Elämän oli jatkuttava.

En nähnyt kelloa enää tuon kohtalokkaan päivän jälkeen.

 

KUVA 1. Isä kalastamassa vuonna 1977. Kello tietysti ranteessa.

Kuva: Kyllösten perhealbumi

Kuvan skannaus: Maarit Ahtonen

 

Vuosikymmenien kuluessa kello ilmaantui muistikuviini usein. Olihan se yksi konkreettinen, vaikuttava visuaalinen muisto isästäni. Todennäköisesti katselin sitä lapsena usein hänen ranteessaan.

Etsiskelin kelloa satunnaisesti, kyselin myös äidiltäni. Mahdollisena pidettiin, että kello olisi saattanut päätyä jollekin isälle läheiselle sukulaismiehelle. Asiaa ei kuitenkaan tullut selviteltyä enempää.

Kiinnostus hänen kelloaan kohtaan kasvoi toden teolla, kun innostuin keski-ikäistyttyäni perehtymään syvällisemmin rannekellojen ihmeelliseen maailmaan.

Huomasin melko nopeasti olevani Tissot-mies ja tutkailevani yhä useammin mekaanisten kellojen hienouksia.

Lopulta hankin Tissotin Heritage-sarjaan kuuluvan Petite Seconden. Sen esikuvana toimii vuoden 1943 malli, jossa on oma pieni sekuntitaulunsa.

Näin sattumalta sellaisen internetin kellofoorumilla. Hetken luulin todella katsovani isäni kelloa. Isän kellossa nimittäin oli muistini mukaan samanlainen ”pikkusekunti”. Hopeinen yleisilmekin täsmäsi. Ostopäätös oli välitön.

Yksityiskohtana vielä se, että isän syntymävuosi on 1943.

Entä oliko isän kello kenties ollut Tissot?

 

KUVA 2. Tissot Heritage 1943 ”Petite Seconde”

Kuva: Tarmo Kyllönen

 

15.1.2022

Vielä kerran käyty läpi kaikki nuoruusmuistoja sisältävät säilytyslaatikkoni, joissa sinällään ei pitänyt olla mitään erityisen arvokasta. Etenkin ne, joita ei useampaan muuttoon ollut avattu ollenkaan.

Päätin, että kuutiomillimetriäkään ei jää tutkimatta. Kerran vielä, kaikki paikat läpikotaisin. Koska kelloa ei tietääksemme ollut annettu kenellekään tuntemalleni henkilölle, sen yksinkertaisesti täytyi olla jossain kotonani.

Jotenkin vain tiesin sen olevan.

Aikamoisen urakan etsintä vaati. Lopulta vaivannäkö palkittiin. Monta muuta asiaa ja esinettä, kadotetuksi luultua, löytyi hienoine muistoineen ennen varsinaista täysosumaa.

Yhtä kaikki, sellaisten lapsuusmuistojeni joukosta, joita en tiennyt edes säilytetyn, se melkoisen patinoitunut aarre antautui näkyviin.

Kello oli kokenut kovia ulkoisesti, ilmiselvästi perusteellisen huollon tarpeessa. Sillä ei kuitenkaan ollut mitään merkitystä.

Enää se ei katoaisi. Vain se ajatus oli tärkeä.

 

KUVA 3. Nähtävillä taas 43-vuotisen katoamistemppunsa jälkeen!

Kuva: Tarmo Kyllönen

 

Sveitsiläinen Candino Incabloc 17 Rubis. Viimeisillä hetkilläänkin se hänen ranteessaan on ollut, ja jatkanut käyntiään senkin jälkeen. Ainakin tovin, vetonsa loppuun.

Ei minulla ole sanoja kuvaamaan hetken koskettavuutta. Siinä se nyt sitten lopultakin oli. Ikään kuin jotain isästä olisi tullut hetkeksi ihan lähelle, kosketeltavaksi.

Paljon isommaksi kooltaan kellon kylläkin muistin. Toisaalta, en ollut vielä kymmentäkään täyttänyt, joten kookkaampi se suhteessa omaan ranteeseeni silloin on ollutkin.

Omien poikieni kanssa sitä myös huolella tarkasteltiin. Kaikki tulvaportithan minulla siinä jossain kohtaa repesi. Muistojen lämpö, mutta myös viiltävyys, täyttivät vuoron perään sydäntäni. Joutui jälkikasvu vuorostaan lohduttelemaan isäänsä. Halaamalla, selkään taputtelemalla ja rauhallisin äänenpainoin:

Iskä, ei ole mitään hätää.

Todennäköisimmin kello on hankittu hieman ennen vanhempieni kihlajaisia vuonna 1967. Isä on nimittäin antanut äidilleni kihlajaispäivänä niin ikään Candinon, siron ja kullanvärisen. Se meillä on tallella. Ehkä isä osti kellot samanaikaisesti.

Sitä äiti ei kuitenkaan enää muistanut, että oli aikoinaan miesvainajansa kellon säästänyt pojalleen. Kuolemaa seuranneiden muutosten yhteydessä on varmasti ollut isompaakin asiaa toimitettavana. Surutyökin läpikäytävänä.

Kiitollisena tätäkin asiaa hänen toiminnassaan ajattelen.

 

22.1.2022

Candino toimitettu kelloseppä Juha Huuskoselle Vihdin Nummelaan arvioitavaksi. Henkistä valmistautumista siihen, että kellosta ei saa enää toimivaa.

Kävimme kellosepän kanssa keskustelua huollosta ja korjauksista. Toimintakyky oli hänen mukaansa todennäköisesti saavutettavissa, vaikka koneisto olikin kokenut hieman kosteutta ja tästä aiheutunutta korroosiota.

Sovimme alustavista yksityiskohdista siihen liittyen, millainen lopputulos olisi järkevästi ajatellen saavutettavissa. Eli pelkkä muistoesinekö, vaiko sen lisäksi toimiva kello.

Sepällä oli hallussaan mahdollisia elintenluovuttajia, mikäli osia olisi vaihdettava kokonaan. Tämä tieto lupasi hyvää. Kellolla oli näin ollen aivan realistisia mahdollisuuksia uuteen elämään.

 

KUVA 4. Avattuna kellosepällä huoltoa varten.

Kuva: Juha Huuskonen

 

Kaikkeen oli kuitenkin varauduttava. Lopullinen varmuus selviäisi vasta kun kello olisi avattu kokonaan. Joka tapauksessa ilo kellon löytymisestä peitti helposti muun pohdinnan alleen. Ja onhan isän kello meille niin mittaamattoman kallis tunnearvoltaan, että sille kuului arvoisensa huolto, vaikka kohtalona olisikin jäädä vitriiniin ilman ajannäyttöominaisuutta.

Muutamia viikkoja myöhemmin kelloseppä ilmoitti Candinon olevan valmis. Olin juuri talvilomamatkalla. Sovimme noudosta sen jälkeen.

 

24.2.2022

Kello noudettu sepältä. Huollettuna ja välttämättömät osat vaihdettuna. Sepän takuutyönä.

 

KUVAT 5-6. Valmiina ja toimintakunnossa.

Kuvat: Tarmo Kyllönen

 

Uskomatonta!

Mitään muuta en saanut suustani sepän ojentaessa kellon nähtäväkseni.

Se oli kunnostettu käsittämättömän hyvällä maulla. Alkuperäistä kunnioittaen, ei ollenkaan liian steriiliksi. Seppä oli antanut sen pitää arvokkaan vanhenemisensa.

Kaiken kruunasi kellon saattaminen onnistuneesti jälleen käyntikuntoiseksi.

En olisi voinut olla tyytyväisempi.

Jos isäni olisi ollut paikalla sen näkemässä, hän olisi aivan varmasti tunnistanut kellonsa omakseen. Tämä ajatus oli hyvin lämmittävä, tärkeä.

Se heräsi henkiin, sittenkin. Enää se ei katoa minnekään.

Sanaton kiitollisuudessani.

 

Kiitokset: Kelloseppä JHuuskonen, Vihti

M-E Kuva, Kuhmo