Floran tarina

Sain ensimmäisen rannekelloni 10 -vuotis- syntymäpäivälahjaksi äidiltä ja isältä. Elettiin 70-lukua. Koska minulla oli kaksi samanikäistä sisarta, saivat hekin rannekellot. Muistelen, että he saivat Leijona-merkkiset nahkarannekkeiset kellot kun minä puolestaan sain mustan nahkarannekkeen omaavan Flora-merkkisen kellon. Aluksi olin pettynyt erimerkkiseen kelloon, mutta aikaa myöten muutuin jopa ylpeäksi siitä, ettei kenelläkään kaverillakaan ollut samanmerkkistä kelloa. Ja todella kestävä tämä kello olikin. Käytin kelloa ainakin viisitoista vuotta, kunnes sen sisään pääsi jostain vettä, ehkä tiskatessa, ja valkoinen kellotaulu muuttui sen seurauksena vaaleanpunaiseksi. Sen lakattua käymästä en raaskinut sittenkään heittää sitä menemään vaan säilytin sitä laatikossa. Kun esikoistyttäreni oli parivuotias, piti hän tätä ”käymätöntä” kelloa ranteessaan (todisteena tästä on olemassa jopa valokuva) ja kalliina aarteenaan vielä ainakin vuoden, kunnes kellosta hajosivat hihnat ja irtosi nuppi. Siihen päättyi rakkaan Floran tarina.

Anonyymi