Keittiökelloja ryhdyttiin markkinoimaan koteihin 1950-luvulla. Funktionalistinen sisustussuunnittelu oli muuttanut keittiön tuvasta laboratorioksi. Uusi keittiöajattelu siirsi perinteiset tupakellot historiaan ja tilalle tulivat helppohoitoiset keittiökellot.

Uudet keittiökellot olivat jousikäyttöisiä, avaimella taulun läpi vedettäviä ja kahdeksan päivää käyviä. Joka aamuisen kellon painojen nostamisen sai unohtaa. Keittiökellot olivat varustettu liipotinkoneistolla, joten niissä ei ollut heiluria. Kellojen materiaalit olivat helppoja puhdistaa: bakeliittia, fajanssia ja terästä. Siten ne olivat myös hygieenisiä keittiön seinällä.

1960-luvulla keittiökelloihin liitettiin lisäksi lyhytaikamittari eli ”munakello”.

Lähde: Suomen Kellomuseo