Herätyskelloja alettiin käyttää yleisesti 1900-luvun alussa. Ne saivat pian jokaisen tunteman muotonsa: pyöreä kellotaulu ja kuori sekä tiuku tai tiu’ut kuoren päällä. 1920-luvulla yleistyi toinenkin pienten herätyskellojen tyyppi: pieni koneisto puisessa, pöytäkellomaisessa kuoressa. Matkaherättäjät, pienet herätyskellot nelikulmaisissa suojakoteloissaan yleistyivät 1950-luvulla. Herätyskello lienee rannekellon jälkeen maailman levinnein kellotyyppi, jota miltei jokainen ”länsimaisesti” elävä ihminen tarvitsee jokapäiväisessä elämässään. Herätyskelloissa ei ole heiluria vaan liipotin, joten niitä voidaan siirtää paikasta toiseen kellon käydessä.

Lähde: Suomen Kellomuseo