Kelloseppäkoulu muuttaa Tapiolaan

Lahden kelloseppäkoulun tilan puute johti Kellosepäntaidon edistämissäätiössä ajatukseen siitä, että koulu tarvitsi oman, sitä varten rakennetun koulun. Sopivaa paikkaa ryhdyttiin etsimään vuonna 1954. Lopullinen päätös oman koulun rakentamisesta tehtiin vuonna 1956, kun säätiö osti Tapiolasta tontin koulua varten. Tapiolan puutarhakaupungin osa oli tuolloin vasta alkuvaiheessaan. Sen peruskivi oli muurattu vuonna 1953. Paikan valinnan ratkaisi osaltaan Asuntosäätiön edulliseen hintaan myymä tontti. Toisaalta valintaan vaikuttivat myös teknisen alan opettajien saatavuus ja sijainti lähellä pääkaupungin johtavia kelloalan liikkeitä. Koulun rakentaminen rahoitettiin Kellosepäntaidon edistämissäätiön omilla varoilla, pitkäaikaisilla lainoilla, avustuksilla ja lahjoituksilla.

Kelloseppä koulu päätettiin muuttaa uuden rakennuksen myötä sisäoppilaitokseksi. Tämän vuoksi koulun viereen rakennettiin asuntola koulun oppilaille ja opettajille. Asuntolan järjestyssäännöt olivat tiukat. Vaatekaapin oli oltava järjestyksessä, eikä seinille saanut kiinnittää luvatta kuvia tai tauluja. Käytössä olivat myös kotiintuloajat, jotka poistuivat kuitenkin vuonna 1966. Koska koulu tarjosi oppilailleen asunnon, heillä oli mahdollisuus keskittyä entistä tiiviimmin opiskeluun, kun ruokakin järjestyi koulun puolesta. Rakennustyöt aloitettiin vuonna 1958 ja koulu vihittiin käyttöön 24.8.1959.

Vuonna 1974 hyväksytty opetussuunnitelma muutti Kelloseppäkoulun opetusta merkittävästi. Opetussuunnitelman toteuduttua koulussa siirryttiin viisipäiväiseen ja 40-tuntiseen työviikkoon aiempien 50- ja 46-tuntisten työviikkojen sijaan, jolloin työviikko oli ollut kuusipäiväinen. Opetusta oli uudessa suunnitelmassa tiivistetty ja supistettu merkittävästi. Samalla opetuksessa tuli ottaa huomioon kellotekniikan perinpohjainen muuttuminen paristokellojen yleistymisen myötä.

Ensimmäisenä vuotenaan kelloseppäopiskelijat keskittyivät lähes yksinomaan korjausharjoituksiin. Toisena oppivuotenaan he korjasivat pieniä pöytäkelloja ja matkaherättäjiä. Keväällä siirryttiin jo taskukellon korjauksiin. Kolmantena vuotena opiskelijat tutustuivat mekaanisiin ja elektronisiin rannekelloihin. Ammattiaineiden teoriaan lisättiin kellotekniikan opetukseen ensimmäiselle vuodelle suurten paristokellojen tekniikka ja kolmannelle vuodelle elektronisten rannekellojen tekniikka. Vuonna 1986 opetussuunnitelmaa muutettiin taas, mutta tällä kertaa muutoksen kohteena oli ammattityön supistaminen ja yleissivistävän opetuksen lisääminen. Mukaan tulivat vieraan kielen opinnot ja toisen kotimaisen kielen opinnot sekä taide- ja ympäristökasvatus. Ajan hengen mukaan myös tietotekniikan opetus otettiin mukaan opetussuunnitelmaan.

Koko Tapiolassa oloaikansa ajan Kelloseppäkoulu on järjestänyt opiskelijaksi haluaville pääsykokeen. Siihen on kuulunut kätevyystestit ja psykologiset testit. Vielä 1970-luvulle saakka kelloseppien jälkeläiset saivat lisäpisteitä pääsykokeeseen. Tällä haluttiin varmistaa jo toiminnassa olevien kellosepänliikkeiden siirtyminen seuraavalle sukupolvelle.

Kesäkuussa 1974 oppilaiden asuntolassa asuminen muutettiin vapaaehtoiseksi. Keskeinen syy tähän oli opiskelijoiden taloudellisen tilanteen merkittävä kohentuminen opintotukiuudistuksen myötä. Vuonna 1997 luovuttiin asuntolasta kokonaan.

Koulun tehtävänä on aina ollut kouluttaa kelloseppiä suomalaisten kellosepänliikkeiden palvelukseen ja itsenäisiksi yrittäjiksi. Tämän vuoksi vuonna 1995 Kelloseppäkoulussa järjestettiin ensimmäiset erikoismyyjäkurssit, joille on osallistunut niin kellosepänliikkeissä työskenteleviä myyjiä kuin alan ulkopuoleltakin tulevia opiskelijoita. Kurssin käyneet ovat työllistyneet erittäin hyvin.

 Koulun toimintaa valvoo tänä päivänä Opetushallitus ja koulu kattaa menonsa valtionosuudella. Kelloseppäkoulussa voi opiskella nykyään kellosepän tutkinnon lisäksi mikromekaanikon tutkinnon. Vuonna 1997 aloitetun mikromekaanikko-tutkinnon tavoitteena on antaa valmiudet työskennellä elektroniikka- ja instrumenttiteollisuuden suunnittelu-, huolto- ja vaativissa valmistustehtävissä. Kello- ja mikromekaniikan perustutkinnon tutkintonimike tuli voimaan 1.8.2000 Opetusministeriön päätöksellä.

Koulutus kestää kummassakin tutkinnossa kolme vuotta. Kaksi kolmasosaa opetuksesta on käytännön työtä ja loppuosa ammattiin liittyvää teoriaa ja yleisaineita. Teoriaosuus jakaantuu työhön liittyvään teoriaan ja yleissivistäviin aineisiin, joita ovat mm. vieraat kielet, matematiikka ja yrittäjyyteen liittyvät aineet.

Sekä kellosepän että hienomekaanikon koulutusohjelmaan valitaan 13 opiskelijaa. Lisäopintoja suorittamalla on mahdollista suorittaa molemmat tutkinnot.

Kellosepän tutkinto tähtää korjaus- ja myyntitehtäviin vähittäis- tai tukkukaupan palveluksessa tai alan itsenäiseksi yrittäjäksi. Noin kolmasosa koulusta valmistuneista kellosepistä on siirtynyt rinnakkaisalojen palvelukseen. Kouluaikana on kaikkiaan neljä viikkoa harjoittelua alan liikkeissä. Koulu panostaa myös kansainväliseen yhteistyöhön ja pyrkii saamaan opiskelijoita harjoittelemaan ulkomaille. Opintonsa päättäneistä monet jatkavat opintoja Sveitsissä, Wostep-instituutissa. Instituutti järjestää 5 kuukauden pituisia kursseja jatko-opinnoista kiinnostuneille.

Mikromekaanikon tutkinto on kehitetty yhdessä tarkkuusteollisuuden kanssa, joka tarvitsee entistä enemmän korkean käsityötaidon, mekaniikan ja elektroniikan hallitsevia ammattilaisia niin suunnittelu- kuin valmistustehtäviinkin.

Elektroniikka- ja muun tarkkuusteollisuuden kasvun myötä on tarkkaan työhön pystyvien työntekijöiden tarve kasvanut näillä teollisuuden aloilla. Tähän tarpeeseen vastatakseen Kelloseppäkoulu ryhtyi kouluttamaan mikromekaanikkoja vuodesta 1997 alkaen. Koulutuksessa yhdistyvät kellosepän kädentaito ja elektroniikan tuntemus.

Uuden koulutuslinjan aloittamista puolsi niin Metalliteollisuuden Keskusliitto kuin Sähkö- ja elektroniikkateollisuusliittokin. Näiden liittojen monissa jäsenyrityksissä on työskennellyt kelloseppiä ja kokemukset heistä ovat olleet hyvät. Puutteena sen sijaan on nähty liian vähäinen elektroniikan tuntemus.

Kelloseppien vahvuutena tarkkuusteollisuuden palveluksessa on kyky työskennellä käyttäen apuna pieniä käsityökaluja sekä kyky arvioida työn laatua sen edetessä. Mekanismien ymmärtäminen, mikä liittyy olennaisesti kellosepän työhön, tekee uusista mikromekaanikoista mekanismien erikoistuntijoita uusien tuotteiden suunnitteluryhmiin. He pystyvät suunnitteluvaiheessa sanomaan, toimiiko suunniteltu tuote odotetulla tavalla sekä valmistamaan prototyyppejä.

Mikromekaanikkolinja on käynnistymisestään lähtien herättänyt suurta kiinnostusta paitsi Suomessa myös muualla maailmassa. Kaikkialla luonnonsuojelu ja energian säästö johtavat siihen, että koneet ja laitteet pyritään tekemään mahdollisimman pieniksi. Mitä pienempään laitekokoon mennään, sitä enemmän tarvitaan henkilöitä, jotka pystyvät näitä laitteita huoltamaan. Usein myös prototyyppien ja pienten valmistussarjojen osissa koneelliseen valmistukseen ei kannata ryhtyä, vaan valmistus tehdään käsin.

Uuden mikromekaanikkokoulutuksen aloittaminen kaksinkertaisti Kelloseppäkoulun opiskelijamäärän. Lisäksi uuden opintokokonaisuuden mukaan ottaminen mullisti ja uudisti Kelloseppäkoulun tehtäväkentän. Samalla se nosti pintaan koulukiinteistön korjaus- ja muutostarpeita. Yli 40 vuotta käytössä olleisiin tiloihin ei ollut tehty suuria muutoksia sen toiminnan aikana. 

Lähde: Suomen kellomuseo