Menu
Koulumuotoinen kelloseppäkoulutus vakiinnutti paikkansa ilta- ja päiväkurssien sekä sotainvalidien koulutuksen myötä kelloseppien keskuudessa. Tunnustettiin, että koulumuotoinen ammattiopetus johti nopeampiin ja parempiin tuloksiin kuin työhuoneopetus. Sodan jälkeen myös valtio suhtautui suopeammin käsityöläisten koulutukseen. Vuonna 1943 säädettiin laki ammattikouluista. Siinä valtio sitoutui korvaamaan yli 75 prosenttia perustamiskuluista ja ylläpitokuluista 65 prosenttia.
Viimein kelloseppäkoulun perustaminen lähti liikkeelle, kun Oy Perkon omistaja Esteri Perkko lahjoitti hanketta varten 500 000 mk. Vuosikokouksessaan Suomen Kelloseppäliitto päätti yksimielisesti tämän jälkeen kelloseppäkoulun perustamisesta. Sen oli määrä aloittaa säännöllinen opetus vuoden 1944 alusta.
Huolellisen harkinnan jälkeen kelloseppäkoulu päätettiin perustaa Lahteen. Syynä kaupungin valintaan oli sinne suunnitteilla ollut suuri keskusammattikoulu, jonka yhteyteen kelloseppäkoulukin olisi tullut. Toisaalta myös kustannusten arveltiin olevan Lahdessa Helsinkiä pienemmät. Kaupungissa toimi myös Suomen ainoa kellotehdas. Sen omistajana oli Hugo Stanley. Lahden kaupunkikin tuki kelloseppäkouluhanketta antamalla koululle halvalla vuokralle sähkölaitoksen tiloista huoneiston.
Kelloseppäkoulu aloitti toimintansa jatkosodan aikana 25.2.1944. Opettajana koulussa oli Erkki Saras ja opiskelijoita oli 11. Alkuvaiheessa koulu kärsi materiaali- ja työkalupulasta, jotka johtuivat pääosin sodasta aiheutuvasta pulasta. Varsinaista opetusohjelmaa ei ollut, vaan sitä kehitettiin työn lomassa.
Koulu oli suunniteltu alun pitäen kaksivuotiseksi, mutta toisen vuoden opetuksen alkaessa ei kouluun ollut vielä saatu toista opettajaa. Vasta vuoden 1945 syksyllä Kelloseppäkoululle saatiin toinen opettaja Viljam Hiltunen, joka ryhtyi opettamaan ensimmäistä vuosiluokkaa. Toisen vuoden päättyessä toiminta muuttui kolmiluokkaiseksi. Kolmanneksi opettajaksi tuli Veikko Andersson.
Kauppa- ja teollisuusministeriö vahvisti Kelloseppäkoulun ohjesäännön ja opetussuunnitelman 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa. Vahvistamisen jälkeen toiminta muuttui vakaaksi, sillä koulu sai nauttia tämän jälkeen säännöllistä valtionapua. Vuoden 1951 Suomen Kelloseppäliiton vuosikokous päätti siirtää koulun Kellosepäntaidon edistämissäätiön hallintaan. Siirto tapahtui alkuvuonna 1953.
Vuodesta 1950 ryhdyttiin Kelloseppäkoulussa opettamaan uuden opintosuunnitelman mukaan. Opetussuunnitelma korosti käytännön työtä ja uusien kellonosien valmistusta. Ensimmäisenä vuonna kelloseppäopiskelijat valmistivat kellon osia ja työkaluja. Korjausharjoittelussa opeteltiin seinäkellon korjausta. Toisena vuonna luotiin perustaa taskukellon valmistamiselle. Silloin valmistettiin kivisarjatyökaluja, tasohiojia ja grahamkäynnin käyntimalli. Opiskelijat harjoittelivat myös ahkerasti sorvausta ja harjoittelivat taskukellojen korjausta. Kolmantena vuotena opiskelijoiden tuli sitten valmistaa edellisenä vuonna valmistamillaan työkaluilla taskukello. Heidän tuli valmistaa lähes kaikki taskukellon teräsosat itse. Raakakoneistoon valmistettiin liipotinsilta osineen, kiillotettu liipotinakseli ja breguetspiraali.
Käytännön harjoittelun lisäksi opiskelijat saivat opetusta myös ammattiaineiden teoriasta. Teorian oli tarkoitus tukea käytännön työtä. Ensimmäisenä vuotena opiskelijat opettelivat hammasmuotojen ja ratasjuoksun teoriaa ja rataslaskuja. Toisena vuotena oli vuorossa mm. graham- ja sylinterikäynti ja heilurin teoria. Kolmantena vuotena opittiin sveitsiläisen ankkurikäynnin ja liipottimen toimintaperiaate.
Opinnot pitivät sisällään myös kelloteknologian kurssin, jossa opiskeltiin mm. eri työtapojen ja
-koneiden toimintaa, kiillottamisen tuntemusta ja pohdittiin kellojen korjaustekniikan kysymyksiä. Aineopissa kellosepät tutustuivat alan tärkeisiin työkaluihin ja niiden käyttöön.
Myös yleissivistävät aineet kuuluivat opetusohjelmaan. Niiden tarkoitus oli parantaa kelloseppien ammattitaitoa. Mitään turhaa ei opetettu. Kelloseppien yleismaailmallisen kielen – ranskan opetus keskittyi ääntämiseen ja alkeiden opettamiseen. Matematiikan opetuksessa pyrittiin antamaan matemaattinen ja geometrinen pohja kellosepän tarvitsemiin laskutoimituksiin. Konepiirustuksen tunneilla piirrettiin käytännöntyön tunneilla tarvittavia piirustuksia. Äidinkieli taas keskittyi käytännön liikesuomen opettamiseen. Tunneilla opeteltiin liikekirjeiden laatimista.
Koska Kelloseppäkoulu oli perustettu lähes ”opetukselliseen tyhjiöön”, jollainen vallitsi ammattikuntajärjestelmän jälkeen yli 60 vuotta, oli koulussa kursseja myös pitkään alalla olleille kellosepille, joiden ei ollut mielekästä aloittaa kolmivuotista kelloseppäkoulua alkeista. He valmistivat Kelloseppäliiton jäsenyyteen vaadittavia näytetöitä ammattiopettajien valvonnassa. Sisäänpääsyvaatimuksena heille oli vähintään neljän vuoden työkokemus alalta. Kurssin kesto riippui heidän tasostaan.
Alkuvuosinaan Kelloseppäkoulu ei järjestänyt lainkaan pääsykokeita, vaan halukkaiden oli pyrittävä kouluun mm. lehti-ilmoitusten perusteella. Koulun oppilasvalinnoissa etusijalla olivat kelloseppien lapset, heidän jälkeensä sotaorvot ja sotainvalidien lapset. Johtokunta valitsi hakupapereiden perusteella oppilaat ensimmäiselle luokalle kolmen kuukauden koeajalle, jonka jälkeen arvioitiin oliko oppilaalla edellytyksiä kellosepäksi. Ensimmäiset pääsykokeet järjestettiin vasta vuonna 1954. Näihin kätevyyskokeisiin valittiin vain osa kouluun hakeneista. Kokeilla haluttiin vähentää oppilaiden eroamisia ja erottamisia, jotka saattoivat olla joskus kiusallisiakin.
Lähde: Suomen kellomuseo
