Menu
Suomen ensimmäinen kelloseppäkoulu perustettiin Mikkelin läänissä sijaitsevaan Anttolaan vuonna 1905. Vaikka koulutuksen taso oli huolestuttanut aiemmin kelloseppiä kovasti, koulun perustivat kuitenkin maalaisisännät, eivät kaupunkien kellosepät. Koulu oli käsityökoulu, jossa oli oma seppä- ja kelloteollisuusosasto. Opettajaksi palkattiin Ilmajoelta Könnien opissa ollut Mikko Hirvisalo. Kellosepän oppia sai vain muutama oppilas vuodessa. He valmistivat koulussa lähinnä lattiakellojen koneistoja oppimestarinsa johdolla. Koulu kärsi kuitenkin oppilaspulasta ja taloudellisista ongelmista, minkä vuoksi koulun kellotyöosasto jouduttiin lakkauttamaan vuonna 1911.
1900-luvun alussa kellosepät virittelivät yhteistyötä Kelloseppäliitossa. Keskeisenä syynä oli juuri ammattikasvatuksen lisääminen ja laadun parantaminen. Kelloseppäliitto suunnitteli jo 1908 kelloseppien ammattikoulun perustamista, mutta hanke kariutui liiton toiminnan lamaannuttua vuosikausiksi. Kun Kelloseppälehti alkoi ilmestyä säännöllisesti vuodesta 1921 alkaen, siinä julkaistiin suomenkielellä myös ammatillista tietoutta. Tämä paikkasi osaltaan kasvanutta suomenkielisen teoriatietouden tarvetta.
Kelloseppien teoreettisen opetuksen katsottiin olevan huonolla tolalla ja sitä kohentamaan ryhdyttiin pitämään teoriakursseja kellotekniikasta. Ensimmäiset kelloseppien ammattikurssit järjestettiin vuonna 1927 Ammattienedistämislaitoksella, mutta varsinainen kelloseppien ammattikoulutus tapahtui kuitenkin edelleen oppipoikajärjestelmän kautta. Kursseilla käytiin vain täydentämässä varsinaisessa työssä kellosepänliikkeessä saatuja oppeja.
Kurssilla luennoi Kelloseppäliitossa aktiivisesti toiminut Leonard N. Tuomi. Kurssi käsitti 17 tuntia, se kesti viikon ja se järjestettiin iltaisin, jotta omaa liikettään harjoittavat kellosepätkin pystyivät osallistumaan kursseille. Kursseja järjestettiin vielä vuosina 1928 ja 1930. Vuosien 1931 – 1932 iltakursseilla järjestettiin myös käytännönopetusta, ja opetusta oli nyt 110-tuntia. Siitä käytettiin 90 tuntia käytännön harjoitteluun. Kursseilla valmistettiin Leonard N. Tuomen opastuksella käyntimalleja ja niiden osia.
Koska luennot olivat suosittuja ja koulutukselle oli huutava pula, päätettiin Kelloseppäliitossa järjestää kahdeksan viikkoa kestäviä päiväkursseja. Opettajana toimi edelleen Leonard N. Tuomi. Kurssi kesti 360 tuntia ja siellä ehdittiin juuri ja juuri valmistaa käyntimalli. Päiväkurssit vakiintuivat järjestettäväksi vuosittain ja niissä keskityttiin käyntimallin valmistamiseen ja siihen liittyvään kelloteoriaan. Kursseilla opittiin myös karkaisua, hammasmuotoja ja sähköoppia. Kurssit olivat maksullisia ja niille pääsyvaatimuksena oli kolmen vuoden työkokemus.
Vuoden 1936 oppisopimuslaki velvoitti liikkeenharjoittajan tekemään oppilaansa kanssa oppisopimuksen. Tämä lisäsi koulutuksen tarvetta kelloseppien ammattikunnassa. Vuonna 1937 Suomen Kelloseppäliiton sääntöihin lisättiin kohta, jonka mukaan jokaisen liiton jäsenen oli kustannettava oppilaansa neljäntenä oppivuonna kelloseppien päiväkursseille. Niistä tuli vuodesta 1937 pakollisia kaikille kelloseppäoppilaille. Kurssien suppeus sai osakseen kelloseppäkunnassa arvosteluakin. Niillä kun valmistettiin vain käyntimalleja ja uusia osia.
Tarve oman vakinaisen koulun perustamiselle oli suuri. Kelloseppäkoulua kaavailtiin mm. Turun Ammattiopiston ja Tampereen Teknillisen Oppilaitoksen yhteyteen, mutta kauppa- ja teollisuusministeriön kanta oli, etteivät kellosepät vanhojen kellojen korjaajina tarvitse lainkaan omaa ammattikoulua.
Lähde: Suomen kellomuseo
