Menu
Tukholmaan, muihin Pohjoismaihin ja Keski-Euroopan suuriin kellonvalmistajamaihin. Suomen tultua Venäjän autonomiseksi suuriruhtinaskunnaksi Suomen sodan jälkeen 1809 Tukholman vetovoima kaupan ja käsityöläisten keskuksena jatkui vielä autonomian alussa. Keisarikunnan pääkaupungin suuret markkinat alkoivat kuitenkin pian houkutella suomalaisia käsityöläisiä.
Pietarissa toiminut hovi ylläpiti ylellisyystuotteiden kauppaa kaupungissa ja monet suomalaiset kellosepät lähtivät hakemaan oppinsa Pietarista, jossa toimi suuria keskieurooppalaisten perustamia kelloliikkeitä. Kaupunki tarjosi erinomaisia työmahdollisuuksia ja sen asukkaiden ostovoima takasi liki kaikille käsityöläisille hyvät etenemismahdollisuudet. Suomalaisia kelloseppiä työllistivät mm. sveitsiläisten Paul Buhren ja Henry Moserin liikkeet Pietarissa. Venäläisiä oli alalla suhteellisen vähän.
1800-luvun lopulla Pietarin kelloseppien työtilanne oli erinomainen. Kaupungin liikkeenharjoittajilla ja verstaiden pitäjillä oli puute taitavista kellosepistä. Heitä kuulutettiin Pietariin vakinaiseen työhön lehti-ilmoituksilla ympäri naapurimaita. Ruotsin kelloseppälehdessä kesällä 1887 oli ilmoituksia kelloseppäpaikoista Pietarissa.
Suomalaisia ja inkerinsuomalaisia, haluttiin myös Pietariin kellotyön pariin, paikallisesti tapahtuvan ammattikoulutuksen kautta. Pietarissa ilmestynyt suomenkielinen Inkeri-lehti ilmoitti elokuun puolivälissä 1897 seuraavaa
“R. Stscherbinskin kelloteollisuuskoulu” alkaa kolmannen vaikutusvuotensa. Se suuri kannatus, mikä koulun osaksi on tullut, on tehnyt mahdolliseksi alentaa koulumaksun 100 ruplasta 20:neen ruplaan vuodessa, joten se toivoo voivansa entistä laajemmassa merkityksessä toteuttaa tarkoituksensa. Oppikurssi on nelivuotinen jne ”.
Ilmoituksen perusteella voidaan arvioida koulutuksen alkaneen noin 1890-luvun puolivälissä.
Venäjän pääkaupungin työvoiman tarve oli paikoin niin suuri, että työvoimaa lähdettiin värväämään lähialueilta. Joskus värvääjät syyllistyivät luvattomiinkin keinoihin työvoiman saamiseksi. Alaikäisiä lapsia saatettiin pestata kohtuuttoman pitkiksi oppiajoiksi huonoilla ehdoilla. Pietarissa työskennelleet kellosepät olivat kaupunkiin tullessaan pääosin täysi-ikäisiä. He olivatkin tulleet kaupunkiin omasta halustaan oppia saamaan ja ammattia harjoittamaan.
Syynä Pietarin vetovoimaisuuteen oli osaltaan se, että ammattikuntalaitos rajoitti vielä 1800-luvun alussa voimakkaasti käsityöläisten lukumäärää ja pyrki näin turvaamaan jo mestariksi hyväksyttyjen toimeentulon. Kun mestariksi haluavien kisällien toimeentulo kotikaupungissa näin katkesi, monet siirtyivät Pietariin saamaan oppia, missä oli huutava pula taitavista käsityöläisistä. Kun ammattikuntalaitos 1860-luvulla lakkautettiin, kisällien opintomatkat Pietariin hiipuivat hieman. Monet suomalaiset kellosepät pestautuivat kuitenkin edelleen Pietarin kelloliikkeisiin ja jäivät pysyvästi kaupunkiin.
Suomalaisten osuus kaupungin väestöstä oli varsin suuri. Pietaria voidaankin kutsua 1880-luvulla Suomen toiseksi suurimmaksi kaupungiksi. Suomalaisasukkaita kaupungissa oli 24.000. Suurin osa tästä lienee ollut eri ammattien käsityöläisiä ja kauppiaita sekä heidän perheenjäseniä. Kellosepät muodostivat tästä määrästä vain vähäisen osuuden, olihan heidän lukumääränsä Suomessakin vähäinen.
1840-luvulla toimintansa aloittaneista suomalaisista kellosepistä miltei jokainen oli hankkinut oppinsa Pietarissa. Ammattikuntalaitoksen lakkauttamisen jälkeen Pietarin suomalaiset kellosepät olivat pääosin valmiita mestareita. 1890-luvulla siellä toimi suomalaisia kelloseppiä jo enemmän kuin Suomessa yhteensä.
Huomattava osa Pietariin muuttaneista kellosepistä oli Itä-Suomesta. 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa muutto Pietariin oli suurinta Viipurin läänin alueelta, sen jälkeen muutot muualta maasta nousivat etusijalle. Parantuneet liikenneyhteyden edesauttoivat itäsuomalaisten käsityöläisten muuttoa. Muuttopäätöstä helpotti myös se, jos kaupungissa asui jo aikaisemmin muuttaneita sukulaisia tai tuttavia.
Kellosepän toimenkuva Pietarissa oli laaja. He olivat jousien, ruuvien ja muiden hienomekaanisten viritysten erikoismiehiä. Kellosepän verstaassa korjattiin monenlaisia tavaroita, kuten lukkoja, kiväärejä, gramofoneja tai vaikka klarinetti.
Tsaarivallan kukistuminen sekä siitä johtunut Pietarin ylimystön ja rikkaiden aatelisten pako maasta johti kaupungin ostovoiman romahtamiseen. Toisaalta vallankumouksen myötä Pietarissa toimineet liikkeet sekä suuret työhuoneet sosialisoitiin valtiolle jolloin omistajat joutuivat luopumaan omaisuudestaan sekä entisestä toimeentulomahdollisuudestaan. Ulkomaalaista syntyperää olevat mestarit ja työntekijät muuttivat kaupungista pois, useimmiten syntymämaahansa. Vallankumoukseen päättyi Pietarin käsityötaidon kukoistuskausi.
Lähde: Suomen Kellomuseo
