Kello muistuttaa koulun ominaistuoksusta

Sain ensimmäisen rannekelloni, kun aloitin kansakoulun ensimmäisen luokan syyskuun alussa 1965. Joulukuun alussa täytin seitsemän vuotta.

Asuimme maalaiskylässä, jossa oli silloin ja on vieläkin oma koulu. Äitini oli innokas ja edistyksellinen persoona. Kenelläkään muulla 13 eka luokalla olijasta ei ollut kelloa. Jouduinkin usein näyttämään kelloa muille tytöille.

Kellon ostimme yhdessä äitini kanssa naapurikunnan kultasepänliikkeestä. Kello oli merkiltään Ajax varustettuna ruskealla nahkahihnalla. Kello on vieläkin minulla tallessa juhlaolohuoneen kaapissa. Muutenkin se oli hirvittävän kestävä verrattuna nykymaailman hienouksiin. Seuraavan rannekellon sain vasta mennessäni kihloihin nykyisen mieheni kanssa 1978. Kello seurasi minua koko kouluajan. Ylioppilaskuvassanikin se näyttää olevan ranteessa. Vuosien aikana siinä on ollut useita rannekkeita.

En ole käyttänyt rannekelloa pitkään aikaan, kun se kännykkä on niin kätevä. Tällainen viisikymppinen melkein ”eläkeläinen” on harvoin niin kiireinen, että tarvitsee katsoa kelloa koko ajan.

Äitini halusi varmaan osoittaa minulle kellon hankinnalla, että olen jo koululainen ja huolehdin tavaroistani. Tietenkin olin hiukan etuoikeutettu ainoana lapsena.

Kello tuo minulle mieleen kansakoululle ominaisen tuoksun, jota ei ole enää nykyajan peruskoulussa. Samalla tulee kyynel silmään, kun muistelen haimasyöpään menehtynyttä äitiäni.

Anonyymi