Kello palkkioksi käännöstöistä

Taisi olla vuosi 1974 (tai -75 olin 10–11 v.). Olin kesää viettämässä Ristiinassa sukulaisten luona, kun sain papalta postissa ”Tales of Tommy Barr” -kirjan ja pyynnön kääntää siitä kappaleita. Näin saisin harjoitettua englannin kieltä ja saisin siitä myös pienen käännöspalkkion. Aika innoissani käännöstöitä teinkin, noin tunnin kaksi päivässä, vaikka mieli teki koko ajan kavereitten kanssa uimaan ja muuhun kivaan touhuun. Valmistuihan se käännös pikkuhiljaa ja pistin sen postiin. Syksymmällä mummolassa käydessä sain sitten palkkioksi Certina (taisi siinä lukea kellotaulussa Haka) rannekellon, nahkarannekkeella, kellotaulu sininen tai vihreä tai sinivihreä, viisarimalli, vedettävä. Kaikkiaan hieno oma ensimmäinen kello. Olin aika polleana uudesta kellosta. Sitten kotiin palattuani kiirehdin urheilukentälle kavereita moikkaa. Kavereitten kanssa leikin, kiipeilin ja muutenkin riehuttiin, huomasin yhtäkkiä kauhukseni kellojen viisareiden näyttävän ihan outoja, eli ei mitään.

Koko kellotaulu oli tyhjä lasi irti ja kellon viisarit ties missä. Oli siinä miehenalku aika maansa myynyt kun kotiin pyöräili. Kummasti se kello sitten vaan tuli kuntoon, tiedä sitten kiittääkö osaavaa keloseppää vai hankkiko pappa minulle uuden samanmoisen kellon. Sittemmin olinkin huomattavasti varovaisempi, etten kelloa rikkonut leikin melskeissä. Olihan se kovalla työllä ansaittu.

Saman kirjan muilla käännöksillä tuli myös nauhuri hankittua ja taisipa siinä kielitaitokin huomaamatta ajan kuluessa petraantua.

Anonyymi