Kello hengenpelastajana

Sain rannekelloni 15-vuotiaana rippilahjaksi: se on kultadubleinen Zenith -merkkinen automaattikello nahkarannekkeella. Se palveli minua aina 29 seuraavaa vuotta kunnes ostin metallirannekkeisen Quartz- kellon. Mutta tuohon alkuperäiseen: nuorelle pojalle se oli ehkä vähän liian hieno kello eikä vanhempani antaneet käyttää sitä kuin juhla päivinä. 18-vuotiaana sain sen jo jokapäiväiseen käyttöön. Se muuten pelasti minut kerran pahemmalta loukkaantumiselta: iso koira hyökkäsi kimppuuni ja otti kiinni ranteesta, kaksi kulmahampaista osui kelloni tauluun (joka oli isokokoinen)ja yksi nahkaranteeseen ja vain yksi hampaista raapaisi haavan ranteeseen, mutta pahemminkin olisi voinut käydä.

Tämä rippikellonikin on käytössä, tosin rajoitetusti. Mutta kun pitää olla nahkarannekkeinen kello, niin se on toinen kahdesta vaihtoehdosta.

Kello on minulle välttämätön. Omistan nykyään toistakymmentä rannekelloa (osa perintönä isältäni), joista 9 on päivittäisessä käytössä.

Anonyymi