Kello Hanna-tädiltä

Sain ensimmäisen kelloni vuonna 1973, kun menin kansakoulun ensimmäiselle luokalle (6v.). Sen lahjoitti Hanna-täti, joka oli käytännöllisesti katsoen sukulainen. Hän oli tullut pienenä tyttönä Raahesta Kirkkonummelle piiaksi äitini kotitaloon.

Kello oli Leijona –merkkinen ja siinä oli 17 kiveä. Pohjassa numero 31533. Sama kello on ranteessani edelleen. Hyvin toimiin.

Joskus 80-90-lukujen vaihteessa ostin Leppävaaran Maxi-marketista digitaalikellon, koska hinta oli niin edullinen: 2 mk. Kello kyllä kävi, mutta sen napit eivät toimineet, joten sitä ei voinut säätää oikeaan aikaan, joten se kello jäi sitten käyttämättä. En viitsinyt palauttaa sitä, koska junamatka olisi ollut kalliimpi kuin kello. 

Tämä Leijona, joka on siis ensimmäinen ja ainoa kelloni, on ollut korjattavana muutaman kerran. Siitä on vaihdettu kaikki paitsi koneisto. Runko piti vaihtaa, koska yksi reikä, johon hihnan tappi tulee, kului niin suureksi, että se repesi auki ja tappi irtosi. Puhdistukseen kello pitää viedä, kun se alkaa edistää liikaa.

Aiemmin käytin nahkahihnoja, mutta ne piti uusia aina vuoden parin välein. Viimeisen nahkahihnan ostin Bolnäsin markkinoilta Ruotsista 2002. Kun se kului loppuun, aloin käyttää omaa patenttia: sukkahousuista (mustista) leikataan 3 cm leveä viipale. Se venytetään, taitetaan 3-kerroin ja asetetaan hihnatappien alle. Se ei hiosta ja kestää vuosikaudet sekä on käytännöllisesti katsoen ilmainen. 

Anonyymi