“Vesitiivis” kello

Vuonna 1956 sain ensimmäisen kellon synttärilahjaksi ja Leijonahan se oli. Olin ylpeä ekaluokkalainen, joka osasi jo lukea. Niinpä sain selville, että kello on oikein vesitiivis. No sehän piti testata: käsienpesualtaaseen vettä ja kello sinne. Mitä hullua – eihän kello ollut mikään vesitiivis. Ei siitä voinut hiiskua isälle eikä äidille. Minulla oli iso nukkekoti, jossa oli oikein piippukin. Ei niitä nukkekoteja ostettu kaupasta, kuten nykyään. Se oli teetetty vankilassa. Piippu oli minulle kätköpaikka, mutta valitettavasti koko perhe tiesi sen. Laitoin kellon sinne piippuun, josta sen sitten isosisko löysi ja alkoi kuulustelu. No, osasin selittää niin hyvin, että ei isä raaskinut suuttua, vaan vei kellon kellosepälle. Kello puhdistettiin vedestä, mutta sekuntiviisarin kärkeen jäi pieni ruostemerkki muistutukseksi.

Anonyymi