Kultakello kultaseppämestarilta

Setäni oli aikanaan tunnettu kultaseppämestari. Hänellä oli tapana antaa veljensä lapsille kello kun he pääsivät ripille. Kun minäkin tulin tuohon ikään (15v), sain häneltä kellon. Vuosi oli 1950. Kello oli ollut sedälläni jonkun aikaa käytössä.

Erikoista siinä oli, että takakansi oli puhdasta kultaa. Maalasipojalle kello oli tuolloin aivan loistava asia, ei niitä joka pojalla ollut.

Mielestäni kello ei käynyt aivan tarkkaa aikaa ja valitin siitä sedälleni, jolloin hän vaihtoi sen nykyaikaisempaan kelloon. Tyhmyyttäni olen katunut aina, sillä se alkuperäinen oli varmasti arvokas. Merkki oli Leijona. Kello yleensä on ollut tärkeä asia minunkin elämässäni.

Elämä oli työikäisenä liikaakin sidoksissa kelloon. Nykyisin kello ei ole aina ranteessa kun kiireetkin ovat loppuneet ja aikahan näkyy kännykässä.

Anonyymi