Kello korjautui itsestään

Ensimmäisen kelloni minulle lahjoitti isäni. Olin hyvin pieni, enkä ymmärtänyt vielä ajan käsitettä. Sillä ei ollut hirveästi väliä, kun kello oli pysähtynyt. Kelloliikkeen mukaan, se oli korjaus kelvoton ja niin se sai uuden elämän, kelloa opettelevan pienenpojan ranteessa. Kello oli kirkasta metallia oleva Leijona, jossa oli hienot numerot ja pienet fosforitäplät jotka loistivat pimeässä. Eräänä päivänä tapahtui jotain erikoista, korjauskelvoton kello alkoi kävelemään. Oli tullut aika pienen pojan opetella kellon ajat. Kello katosi ajansaatossa, mutta aina Leijona-kellon nähdessään muistuu mieleen tarina ensimmäisestä kellosta, joka päätti opettaa kellonajat pienelle pojalle.

Anonyymi