Kellosepän ammatti muuttui 1970-luvulla, kun kvartsikellot valtasivat markkinat lähes täysin. Ne tulivat Suomen markkinoille vuonna 1973. Muutokseen reagoitiin kelloalalla järjestämällä Kelloseppäkoulussa koulutustilaisuuksia vanhemman kelloseppäpolven ammattitaidon kartuttamiseksi. Myös uusien kelloseppien koulutuksessa alan muutos otettiin huomioon muuttuneella opintosuunnitelmalla. Kelloseppien kannalta huonointa kehityksessä oli kellomyynnin siirtyminen mitä erilaisimpiin liikkeisiin.
Halvat kellot vyöryivät Suomeen todenteolla 1980-luvulla. Vuonna 1982 suurin tuontimaa oli Hong Kong, josta tuotiin yli puolet pienkelloista. Tuonti kasvoi ja hinnat laskivat. Myös Japani tuli markkinoille yhä kasvavalla kellotuotannollaan. Sveitsin osuus kellotuotannosta oli 1980-luvun lopulla enää 6,6 prosenttia.
Kelloliikkeen myynnistä jo 1980-luvulla 90 prosenttia oli kvartsikelloja, loput mekaanisella koneistolla varustettuja kelloja. Korjaustöissä tämä suhde ei kuitenkaan pätenyt, sillä mekaaniset kellot ovat yhä suosittuja ja niitä kannattaa korjata toisin kuin kvartsikelloja.
Maahantuotujen kellojen määrä säilyi 1990-luvun lamavuosinakin korkeana. Suurimmaksi tuontimaaksi nousi Kiina 38 prosentin osuudellaan. Ne eivät kuitenkaan muodostaneet kovinkaan suurta osuutta tuotosta, sillä kiinalaiset kellot olivat pääosin halpakelloja. Täysin yllättäväksi kellomarkkinoita muuttaneeksi tekijäksi muodostuivat matkapuhelimet 1990-luvulla. Etenkään nuoret eivät enää 2000-luvulla hanki lainkaan kelloa, kun kellonajan voi vaivatta tarkistaa kännykästä. Toisaalta valmius ostaa useampia kelloja on lisääntynyt kulutustottumuksien muuttuessa.
Lähde: Suomen Kellomuseo