Menu
Kuva: Kuvateksti
Suuri osa kelloista tuli ennen ensimmäistä maailmansotaa maahan ulkomaisten kellotehtaiden myyntiedustajien välittäminä. Suomalaisten tukkuliikkeiden asema vahvistui vähitellen 1900-luvun alkuvuosina. Suurimpia kellontuojia olivat 1900-luvun alussa ns. hintaluetteloliikkeet. Niitä voidaan pitää Suomen ensimmäisinä postimyyntiyrityksinä. Liikkeillä oli edustajia eri puolilla maata. Maaseudulla kelloja välittivät mm. osuuskauppa-apulaiset, jotka saivat näin lisätuloja myymällä kelloja, jotka eivät kuuluneet kaupan valikoimiin.
Kauppias Eino Louhivuori oli tiettävästi ensimmäinen postimyyntiä harjoittanut kauppias. Hän perusti yrityksensä 1897. Kellojen pääluettelo ilmestyi kerran vuodessa. Yritys lopetti toimintansa 1927. Tukkukaupan todellisiin uranuurtajiin kuului J. W. Lindroos, joka perusti tuontiliikkeen Tampereelle vuonna 1894. Hän ryhtyi Louhivuoren esimerkkiä seuraten tarjoamaan kelloja ja työvälineitä postitse ensin lähiseudun, sittemmin koko maan kellosepille. Lindroosin tukkuliike oli 1910-luvulla Suomen suurin. Hän joutui kuitenkin myymään liikkeensä vuonna 1919 terveytensä heiketessä vasta toimintansa aloittaneelle Oy Perkolle.
Kellojen tukku- ja postimyyntiä harjoittivat mm. Helsingissä toiminut E. J. Aikalan kelloliike, vaasalainen Basar Osakeyhtiö, tamperelainen Juho Holmsten, jyväskyläläinen Einar Keila, Lahdessa toiminut Karl Söderman, Hämeenlinnassa toiminut Nikolai Örnlund sekä vaasalainen O. Teodor Wuorio, joka myi aluksi vain osoittimia, mutta vuonna 1912 ilmestyneessä 200-sivuisessa hintaluettelossa oli jo yli 3000 tuotetta ja luettelon painosmäärä oli 30000 kpl.
Vähitellen suomalaiset tukkuliikkeet valtasivat alaa ulkomaalaisilta myyntiedustajilta 1900-luvun alkuvuosina. Varsinkin Helsingissä Mikonkadulla toimineet E. J. ja Olga Aikala työskentelivät ahkerasti kellojen tukkukaupan siirtämiseksi suomalaiskäsiin. Heidän vierailunsa useissa ulkomaisissa kellotehtaissa muuttivat käytäntöjä ja suhtautumista suomalaisiin ostajiin.
Lähde: Suomen Kellomuseo
